"Onni"

"Onni"
Onni asuu täällä

torstai 30. heinäkuuta 2015

Sai kasteessa nimen...

No okei, ei se nimi kasteessa tuu mutta paljastetaan ristiäisissä. Meillähän etunimi oli käytössä jo osastolta lähtien. Oli hauska kun henkilökunta kutsui tyttöä nimellä ja meitä isäksi ja äidiksi kun itsellämme meni hetki aikaa "omaksua rooli". Minä olen äiti ja me olemme vanhemmat keistä täällä puhutaan. Vaikka olimme keksineet nimen jo kauan ennen  raskautta niin ennen synnytystä useimmiten käytimme nimiä se, tyttö ja vauva.

Pari viikkoa sitten oli siis tytön ensimmäinen juhla. Jossain vaiheessa oli ajatuksena samalla juhlistaa meidän kolmekymppisiä mutta onneksi luovuimme ajatuksesta ja pidimme intiimin tilaisuuden. Harmiksemme meidän vihkipappi oli lomalla mutta saimme paikallisesta seurakunnasta papin tilaisuuteen. Juhlat siis pidettiin vanhempieni luona noin tunnin ajomatkan päässä meiltä.



Jo kesäkuun puolella pappi kävi meillä kahvilla juttelemassa juhlasta ja kyselemässä materiaalia puhettaan varten. Ihan turhaan jännitin. Mari on todella lämmin ja erttäin hyvin valmistautunut työhön.














 Herkut oli pääosin äidin käsialaa. Siis minun äitini.  Itse tein vain pikkuleipiä










Kukkakoristeet teetetty.








Itse juhlahan meni aika perinteisellä kaavalla. Lauloin välissä Pekka Simojoen Aamuruskon siivin kappaleen. Sopi hyvin tilanteeseen ja se on ihana laulu. Itse toimitushan ei kestä edes puolta tuntia jos ei kovin ala veisaamaan tai keksi muuta ohjelmaa väliin. Sitten juotiin kahvit jonka jälkeen oli vapaata seurustelua. Kaikki meni todella mukavasti ja tunnelma oli ihanan intiimi. Oli oikea ratkaisu pitää porukka pienenä, vajaa 20 henkeä. Juhlien jälkeen tuli myös vieraita katsomaan vauvaa joten paljoa ei jäänyt edes herkkuja syömättä :D

Päivänsankaria kuvataan ihanassa suvussa kiertäneessä kastemekossa.

Nyt alkaa jo väsyttää








Hehee, meillä ei turhia jäykistellä. 

Ps. Ei mullakaan ollu kenkiä jalassa. Otin ne pois parin minuutin jälkeen ku alko puristaa. Jokohan tää turvotus laskis.


Kiitos ihanasta päivästä ystävät ja sukulaiset. 

Niin joo se nimi... Aino eli Aikku eli AA